Laiskuudesta luovasti

Lauantaina emme viitsineet lähteä kauppaan, vaan päätimme tehdä illallisen siitä mitä kaapeista löytyy. Ensin tarkastin pakastimen, ja huomasin, että kaksi kappaletta karitsan ulkofileitä oli hyvää vauhtia menettämässä parhaan makunsa. Vihdoin oli myös aika päästä eroon, kokeeksi ostetuista, makeista pelmeneistä. Jääkaapista löytyi Sokeria ja Possua kastiketta, kanttarelleja sekä puolukoita. Pöydällä salvia alkoi olla jo tuskastunut. Niinpä päätin tehdä pääruuaksi salvialla ja maa-artisokka chips'eillä täytettyja karitsarullia ja paistettuja kanttarelleja. Jälkkäriksi valikoitui makeat pelmenit paistettuna, vaahterasiirappia ja sokeroituja puolukoita.

Täytetyt karitsakiekot
2:lle
2 karitsan ulkofilettä
Muutaman salvian lehti /file
n. ½ dl maa-artisokka chips'jä
Suolaa
Mustapippuria

Lihat saivat sulaa rauhassa ja sen jälkeen annoin niiden olla, vielä ennen valmistusta, huoneenlämmössä. Murskasin maa-artisokka chips't ja taputtelin kerroksen niitä karistan fileen pinnalle. Sen jälkeen asettelin salvian lehdet. Käärin fileen rullalle ja kiinnitin parilla tikulla.
Paistoin pinnat kiinni kuumalla pannulla öljyssä, ja sen jälkeen karitsa sai kypsyä loppuun uunissa. 125 astetta, kunnes sisälämpötila oli 52 astetta. Tämän jälkeen ripottelin päälle suola ja pippurin, käärin folioon ja jätin vetäytymään n. 10 minuutiksi.
Lihojen levätessä paistoin kanttarellit voissa ja maustoin suolalla sekä pippurilla. Lämmitin myös kastikkeen ja friteerasin vielä muutaman salvian lehden koristeeksi. 

Viininä tällä kerralla oli perusviinimme eli Australialainen Lindeman's Bin 50 Shiraz.

Paistetut makeat pelmenit
1 pss valmiita makeita pelmenejä
Pikku kourallinen tuoreita puolukoita
Sokeria maun mukaan
Vaahterasiirappia

Keitin pelmenit ohjeen mukaan, valutin ja annoin hiukan jäähtyä. Paistoin kuumalla pannulla runsaassa öljyssä. Puolukat murskasin haarukalla ja maustoin sokerilla.
Kuumien rapeiden, kullankeltaisten pelmenien päälle ripottelin puolukoita ja lopuksi kaadoin vaahterasiirappia.

Maanalainen timantti

Uskoisin, että saimme tällä viikolla uusia ystäviä. Pyysin kollegani ja hänen miehensä meille syömään rennon dinnerin ja ilta oli todella onnistunut. Juttu luisti kuin olisimme, kaikki neljä, tunteneet jo pitkään. Ja jo ennen illallista oli osoittautunut, että pariskunta pitää hyvästä ruuasta, eikä rajoitteita ruuan suhteen tunneta. Mikä siis voisi olla esteenä ystävyydelle?

Halusin tehdä jotain rustiikkia ja rentoa, kivalla ykstyiskohdalla. Listalle päätyi risotto, pizza ja suklaajälkkäri. Twistiksi ,ja sitä kautta teemaksi, valitsin tryffelin.

Tiesittekö muuten, että Egyptiläiset tunsivat tryffelin ja valmistivat siitä ruokaa peittämällä tryffelin hanhenrasvalla ja keittämällä. Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset liittivät tryffeliin erilaisia terapeuttisia voimia. Keskiajalla tryffeli joutui hieman syrjään, koska ihmiset epäilivät, että tryffeli on jonkinlainen paholaisen merkki, koska se elää maan alla eikä ole ilo silmälle. Tässä kuitenkin nykyajan reseptini tuolle mustalle timantille.

Tryffelirisotto
4:lle alkuruokana
1 shalottisipuli
2 rkl oliiviöljyä
175 g risottoriisiä
n. ½ dl valkoviiniä
n. 5 dl kanalientä
n. 1 dl Parmesan juustoa raastettuna
50 g voita
Tryffeliä ja tryffeliöljyä
tarvittaessa suolaa

Kuullotin hienonnettua shalotia hetken oliiviöljyssä ennen kuin lisäsin riisit, sitten jatkoin freesailua vielä hetken. Kaadoin joukkoon valkoviinin ja annoin sen imeytyä riisiin sekoitellen seosta. Tämän jälkeen lisäilin hiljalleen kanalientä, ihan koko ajan sekoitellen, kunnes riisi oli al dente. Minun käyttämani riisi vaati 16 minuuttia.
Lopuksi sekoitin joukkoon Raastetun Parmesan juuston ja voin kylminä kuutioina. Tällä tavalla sain rakenteesta kreemimäisen. Vielä ennen tarjoilua sekoitin joukkoon myös pilkottua tryffeliä sekä tryffeliöljyä, ihan sen mukaan mikä maistui sillä hetkellä parhaalta. Suolaa lisäsin myös, sillä kanaliemeni ei ole suolaista.
Koristelin annoksen tryffelisilpulla ja pienellä viipaleella tuota mustaa kultaa.

Viiniksi valitsin tryffelirisotolle Alsace Rieslingin joka mielestäni sopii happoisuutensa vuoksi tälle rasvaisia ja täyteläisiä makuja sisältävälle herkulle.  
 
Valkoinen pizza

4 pizza, Ø n. 30 cm

Pohja:
4 dl vettä 42 asteisena
6 g kuivahiivaa
1 tl suolaa
8 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
Täyte:

2 tlk Crème fraîche
Tryffeliä ja tryffeliöljyä
Suolaa
150 g ilmakuivattua kinkkua
Tuoretta salviaa

Tämä taikina kannattaa valmistaa edellisenä päivänä, jolloin sen rakenteesta saa ihanan ilmavan ja rapsakan.
Sekoitin kaikki kuivat aineet keskenään ja lisäsin ne lämpimän veden joukkoon. Vaivasin taikinaa 7 minuuttia, lisäsin öljyn ja jatkoin vaivaamista vielä muutaman minuutin. Peitin kulhon ja jätin sen jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Optimaalinen aika taikinalle jääkaapissa on 15-20 tuntia.
Kun oli aika valmistaa pizzat, aloitin sen vääntämällä uunin 225 asteeseen kiertoilmalle. Samaan aikaan laitoin uuniin kaksi peltiä, sillä pohjasta saa rapeamman jos pizzan paistaa jo valmiiksi kuumalla pellillä. Pizzakivi olisi tietysti paras vaihtoehto, heti kiviuunin jälkeen. Mutta koska meiltä ei kumpaakaan löydy, on tyydyttävä siihen mitä on.
Sekoitin Crème fraîchen joukkoon tryffeliä ja -öljyä, jälleen kerran ihan maun mukaan, sekä suolaa.
Valmistin taikinasta 4 pizzapohjaa ja valmistin ne uunissa kaksi kerrallaan. Molemmille pelleille yksi pizzapohja, ja esipaistumaan kunnes reunat alkoivat saada väriä. Otin åpizzapohjat uunista, levitin niille Crème fraîche-seoksen ja laitoin uudelleen uuniin pariksi-kolmeksi minuutiksi. Ennen tarjoilua levitin pizzojen päälle vielä kinkut sekä tuoreen salvian. Ja pitihän minun pirskottaa hiukan öljyäkin, mutta se sitten unohtui. Eikä siitä suurta haittaa tainnut olla, ihan hyvin tekivät ilman öljyäkin kauppansa.

Viinivalinta osui Italialaiseen punaiseen; Colpetrone Montefalco rosso D.O.C. 2008

Suklaakuppikakut leivinpaperissa

4 kpl

Taikina:

2 munaa

1 dl sokeria

50 g voita

100 g tummaa suklaata

0,75 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kaakaojauhetta

Päälle:

kourallinen minivaahtokarkkeja

kourallinen paahdettuja pekaanipähkinöitä

30 g suklaata sulatettuna

Sulatin puolet suklaasta ja voin vesihauteessa ja jätin jäähtymään. Samaan aikaan sulattelun kanssa vatkasin munat ja sokerin vaaleaksi vaahdoksi. Sekoitin myös kuiva-aineet keskenään toisessa kupissa. Loput suklaasta rouhin karkeaksi rouheeksi. Kun suklaa-voiseos oli jäähtynyt jonkin verran lisäsin sen muna-sokerivaahtoon. Varovasti nostellen lisäsin vielä kuivat aineet ja ihan lopuksi rouhitun suklaan.

Olin jo aiemmin vuorannut 4 annosvuokaa leivinpaperilla, ja näihin kippoihin jaoin tasan tumman ja houkuttelen taikinan. Leivonnaiset saivat viettää aikaa uunissa 200 asteessa 20 minuuttia. Kuppikakut saavat jäädä sisältä mehevän pehmeiksi ja suklaisiksi.

Päällysteen tein sekoittamalla karkit, pähkinät ja sulatetun suklaan keskenään. Tätä seosta kuppikakun päälle, rusetti kakun ympärille ja kaikki on valmista herkuttelua varten.

 

Vihreitä fiiliksiä

Tein ensimmäistä kertaa itse pastaa lähes 20 vuotta sitten, ja jäin heti koukkuun. Silloin työvälineenäni oli kaulin ja veitsi. Tavoitteeni oli saada aikaan tagliatellea, mutta tulos oli jotain hiukan muuta. Ulkonäöltään pasta oli kuin pahimmasta ruokapainajaisesta, mutta maku hurmasi mut heti. Sen jälkeen en pahemmin ole koskenut kaupan valmispastoihin, ja taidotkin ovat kehittyneet.

Hankin ensimmäisen pastakoneeni vain muutamia kuukausia ensimmäisen kokeiluni jälkeen, ja se oli kovassa käytössä aikansa, kunnes minulta kiellettiin viljat. Sittemmin sain luvan palauttaa viljat takaisin ruokavaliooni, mutta kovin paljon en niitä edelleenkään syö. Ja sen mitä syön, pyrin syömään täysjyvää.

Nyt päädyin ostamaan spagettia kuivahyllystä, ja valitsin tuotteen mielestäni melko tarkoin. Ihan hyvän valinnan taisin tehdä, sillä pasta oli herkullista. Syy, miksi ostin spagettia oli se, että mieheni löysi mahtavan puskan luomu-basilikaa yrttihyllystä, ja eihän sitä sinne voinut jättää. Spagettia ja tuoretta pestoa... Aitoja, selkeitä makuja ilman kikkailuja. Nam!

Pesto
nippu basilikaa
kourallinen pinjansiemeniä
2-3 valkosipulin kynttä
50 g Parmigiano Reggiano
sormisuolaa
mustapippuria
hyvää oliiviöljyä

Paahdoin pinjansiemenet pannulla ja jätin ne jäähtymään hetkeksi. Kuorin ja pilkoin valkosipulin kynnet. Laitoin blenderiin basilikan, pinjansiemenet, valkosipulit, suolan ja mustapippurin ja hiukan öljyä. Raastoin vielä juuston sekaan. Sitten surruttelin aineita hienommaksi ja jatkoin öljyn lisäämistä kunnes rakenne oli mielestäni sopiva.

Kun spagetti oli kypsää ja valutettu, lisäsin kahden hengen pasta-annokseen pari kukkuraista ruokalusikallista pestoa ja sekoittelin sen tasaisesti spagetin joukkoon. Päälle ripottelin vielä hiukan paahdettuja, murskattuja pinjansiemeniä.
Tämän jälkeen iskin annokseen haarukkani.

Rikkirevitty ja niin täydellinen

Rakastan hampurilaisia, rakastan myös ylikypsää revittyä possua, ja sykkiihän sydämeni myös makeahkolle BBQ-kastikkeelle. Ei ollut kovin vaikea arvata, että jos nuo kaikki yhdistäisin rakastaisin syntyvää lopputulosta. Ja niinhän se oli.

Etsiskelin aikani netin syövereistä Pulled Pork'n reseptiä, ja löysinkin monia, mutta mikään niistä ei tuntunut täydelliseltä. Lopulta päädyin yhdistelemään eri ohjeiden juttuja, ja sillä tavalla loin oman revityn possun reseptini. Ja koska valmiit hampurilaissämpylät sisältävät enemmän epämääräisyyksiä kuin varsinaisia aitoja raaka-aineita, leivoin nekin itse. Halusin sämpylöistä täyteläisiä, joten päädyin lisäämään taikinaan vehnäleseitä. Eikä tarvinnut katua! Niistä tuli parhaita sämpylöitä joita koskaan olen leiponut.

Revitty Possu

6-8 hengelle

n. 2 kg possun lapaa

Kastike

2,4 dl Siirappia

2,4 dl Fariinisokeria

2,4 dl sweet chili sauce

1,2 dl riisiviinietikkaa

1,2 dl soijakastiketta

2 rkl inkivääriä hienonnettuna

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

Suolaa pippuria

Aloitin kastikkeen teolla, vain sekoittamalla aineet keskenään. Sitten maustoin possun solalla ja pippurilla ja nostin sen valurautapataan. Puolet kastikkeesta sai mennä possun kaveriksi. Kansi päälle ja uuniin. 150 C ja 6 tuntia, kunnes liha irtoaa. Annoin possun jäähtyä puolisen tuntia. ja kun se oli vielä kuumaa, mutta käsiteltävää, revin lihan kahdella haarukalla riekaleiksi.

Jäähdytin paistoliemi jääkaapissa ja kuorin päältä siihen muodostuneen rasvan. Possun kanssa tarjottavan seoksen tein kaatamalla molemmat kastikkeet kattilaan ja keitin n. 5 minuuttia kunnes kastike hiukan sakeni. 

Hampurilaissämpylät

5 dl maitoa
50 g hiivaa
50 g voita
2 rkl siirappia
1 tl suolaa

1 dl vehnäleseitä
n. 9-11 dl jauhoja

Liuotin hiivan kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisäsin suolan ja siirapin. Sekoittelin joukkkoon jauhot käsin vaivaten. Viimeisenä sai mukaan mennä sulatettu voi, ja sitten vaivasin taikinaan vielä viitisen minuuttia. Niin, että sain siihen kunnon sitkon. Sen jälkeen taikina sai levätä rauhassa liinan alla auringonpasiteessa puoli tuntia. Tämän jälkeen taikina oli pullistunut komeaksi, ja oli aika ottaa se uudelleen käsittelyyn.

Kumosin kohonneen taikinan jauhoteltulle tasolle, ja vaivasin kimmoisaksi. Leivoin sämpylöiksi ja annoin niiden jälleen kohota liinan alla n. 20 min. Ennen uuniin laittoi voitelin sämpylät maidolla ja ripottelin päälle runsaasti vehnäleseitä. Kypsyminen uunissa vaati aikaa 10-15 minuuttia 225 asteessa.

Hampurilaiset muodostin sämpylöistä, possusta ja kastikkeesta. Väliin olisi voinut laittaa vielä vaikka tuoretta sipulia, mutta minä en sitä kaivannut. Sämpylän paahdoin pinnoiltaan rapsakaksi, väliin possua ja iso lusikallinen kastiketta, -ja se oli siinä. Rikkirevityn possuhampurilaisen seuraksi valmistin perinteisen Coleslaw'n, joka toikin mukavasti raikkautta ja rapsakkuutta annokseen. Myöhemmin keksin, että tämän salaatin voisi tarvittaessa laittaa suoraan hampurilaisen sisään, jolloin yhdistelmä maistuisi mahdollisesti vieläkin paremmin.

Juomaksi meillä oli kylmää vehnäolutta, Paulaner Hefe-Weissbier'ä, joka toimikin erittäin hyvin raskaiden ja täyteläisten makujen kanssa raikastaen niitä.

Runsaasti rubiineja

Jälkkäriksi ystävällemme tein syksyn sadosta tuoksuvan makean kirsikkapiiraan ja fariinisokerilla maustettua vaniljajäätelöä. Yhdistelmä oli ihanan täyteläinen, ja raikkautta toi hiukan kylmä jäätelö. Ilmeisesti tämäkin oli onnistunut, sillä piiraasta jäin vain pieni siivu.

Kirsikkapiirakka
Pohja (sama kuin omenapiirakassa)
200 g voita
1.5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Täyte
n. 1 l kirsikoita kivettöminä
2 dl sokeria
n. 1 rkl perunajauhoa
pikkiriikkisen suolaa

Tein ensin pohjan hyvissä ajoin jääkaappiin odottamaan. Vaahdotin pehmeän voin ja sokerin. Kananmunat lisäsin joukkoon samalla vatkaten. Ennen vaahdotust olin jo sekoitellut keskenään kuivat aineet, ja tässä vaiheessa lisäsin ne taikinaan. Muokkasin taikinasta pallon ja vein sen vetäytymään jääkaappiin.
Kun taikina oli viilentynyt kaulin taikinan levyksi ja asettelin irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Toisessa kulhossa sekoittelin täytteen aineet ja kaadoin täytteen pohjalle.
Piiras sai paistua uunissa 200 asteessa n. 35-40 minuuttia.
 

Fariinisokeri-vaniljajäätelö
2 dl maitoa
1,5 dl kermaa
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 vaniljatanko

Vaahdotin munat ja sokerit kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Samalla kuumensin kerma-maitoseosta, johon olin lisännyt halkaistun vaniljatangon, liedellä, ja kun seos oli lähes kiehumispisteessä lisäsin muna-sokerivaahdon maitoon samalla vatkaten. Kiehautin seoksen, jolloin se sakeni. Sen jälkeen jäätelöpohja sai jäähtyä huoneenlämpöiseksi (n. 1-2 h). Jäähtyneen seoksen valmistin loppuun jäätelöksi jäätelökoneessa.

Hehkuvat jalokivet

Syksyn saapuessa parasta on sen mukanaan tuomat maut. Ne maut joista on ihanaa nauttia viileämpänä aikana. Sellaisia makuja minulle ovat tummat mehevät jalokivimäiset maut, kuten kurkuma, korianterin siemen , paprika ja kaneli. Jo itsessään nämä mausteet näyttävät hehkuvilta jalokiviltä ja niiden tuoksu huumaa. 

Ystävämme, meren takaa, tuli luoksemme syömään illallista, ja silloin päätin kaivaa esiin kesän aikana pölyttyneen valurautapatani. Halusin tehdä jotain herkullista ja rentoa, joten päädyin Liha-tagineen kera coucous'n. Taginen valmistin tavallisessa padassa, sillä vieläkään en taginepataa omista. Se on kyllä toivelistallani. Eli, rakkaani, jos luet tätä niin, tässä on hyvä vinkki vaikka synttärilahjaksi...

 

Naudanliha-Tagine
kolmelle nälkäiselle
1 kg luutonta naudan lapaa
voita
3 ydinluupalaa
2 isoa sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tl tuoretta kurkumaa raastettuna
2 tl inkivääriä raastettuna
1 tl inkivääriä
1 tl paprikajauhetta
2 tl kanelia
1 tl chilijauhetta
2 tl jauhettua korianteria
1 rkl tomaattipyrettä
1 tlk säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1 dl vahvaa lihalientä
½-1 Butternut-kurpitsa kuutioituna
suolaa pippuria

Aloitin pilkkomalla sipulin rouheiksi paloiksi, viipaloimalla valkosipulinkynnet ja raastamalla sekä kurkuma että inkiväärin. Raastetut kurkuman ja inkiväärin joukkoon lisäsin kuivat mausteet (suolaa ja pippuria lukuunottamatta). Leikkasin lavan noin 3x3 cm kuutioiksi, ja ruskistin kuutiot, pienissä erissä, voissa kuumalla pannulla. Annoin pannun hiukan jäähtyä ja sitten kuullotin mausteita parin minuutin ajan. Lisäsin vielä tomaattipyreen pannulle ja jatkoin noin minuutin verran freesaamista ennen kuin lisäsin sipulit ja valkosipulit. Nämäkin saivat kuullottua kunnes olivat läpikuultavia, eli pari minuuttia. Tämän jälkeen nostelin lihakuutiot takaisin pataan, humpsautin tölkillisen kirsikkatomaatteja sekä lihaliemen. Täyteläisyyttä tuomaan olin pyytänyt vielä lihamestarilta ydinluuta, ja nekin pääsivät tässä vaiheessa pataan. Mukaan rouhin vielä myllsytä mustapippuria ja suolaa.
Tagine sai porista hiljalleen pienellä liekillä n. 3 tuntia, siten että luuydin on sulanut liemen joukkoon ja lihat ovat pehmeitä. Noin 15 minuuttia ennen kuin pata oli valmista, lisäsin joukkoon vielä kuutioidut Butternut-kurpitsalohkot.
Ennen tarjoilua ripottelin padan päälle vielä tuoretta korianteria ja nostin padan pöytään. Lisäkkeenä oli couscous'a, Lähi-Idän tyyliin.

Viiniksi valitsin kaapistamme punaisen  Italialaisen Colpetrone Montefalco rosso D.O.C. 2008

Tagine onnistui loistavasti ja viini sopi sille hyvin. Epäilin turhaan, että valmistin pataa liian paljon, sillä pata teki kauppansa, ja viimeisetkin rippeet herkullisesta kastikkeesta tuli kaavittua padan pohjalta. Vietimme rennon illan jutellen ja ruuasta nauttien. Jälkkäriksi olin valmistanut vielä lisää jalokiviä, tummia punaisia meheviä kirsikoita piiraassa ja fariinisokerilla maustettua vaniljajäätelöä.

Syksyisestä puusta

Mitä tulee mieleesi kun maistat kanelin ja sokerin, tai jo pelkästään haistat tuon tuoksun? Korvapuustit, jouluinen riisipuuro, omenapiirakka? Klassinen mausteyhdistelmä, joka hetkessä tuo mieleen monia herkkuja. Eikö? Itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen, ehkä syksystä johtuen, omenapiirakka. Sellainen jossa on paksusti omenaviipaleita täyteenä ja muropohja.

Mä olen muutenkin jenkkityylisten piiraiden ystävä, pidän siitä, että piiras sisältää runsaasti sitä raaka-ainetta jota nimessä mainitaan. Omenapiirakankin tulee olla pääasiassa omenaa, taikinaa vain tuomaan täyteläisyyttä. Nautittuna itsetehdyn vaniljajäätelön kanssa... aaah!

Apple Pie
Pohja
200 g voita
1.5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Täyte
1,3 kg Golden Delicious omenoita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1-2 rkl sitruunamehua
1 rkl raastettu sitruunankuori
1-2 tl kanelia

Tein ensin pohjan hyvissä ajoin jääkaappiin odottamaan. Vaahdotin pehmeän voin ja sokerin. Kananmunat lisäsin joukkoon samalla vatkaten. Ennen vaahdotust olin jo sekoitellut keskenään kuivat aineet, ja tässä vaiheessa lisäsin ne taikinaan. Muokkasin taikinasta pallon ja vein sen vetäytymään jääkaappiin.
Välissä kuorin omenat ja pilkoin ne ohuiksi siivuiksi. Samaan astiaan omenaviipaleiden kanssa lisäsin sokerit, sitruunamehun, raastetun sitruunankuoren ja kanelin. Sekoittelin kaiken sekaisin varovasti käsin, ja lopulta maistelin seosta suoraan sormistani. Sitten olikin käsinen pesun vuoro.
Kun taikina oli viilentynyt jaoin sen kahteen osaan, toiseen 2/3 määrästä ja toiseen 1/3, -suurinpiirtein. Suuremman taikinan kaulin levyksi ja asettelin irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Ladoin omenat pohjan päälle vuokaan, ja niiden päälle askartelin lopusta taikinasta ristikon.
Paistoin uunissa 190 asteessa n. 75 minuuttia. Jossakin vaiheessa huomasin, että reunat ja ristikko alkoivat saada ennenaikaisesti väriä, ja niinpä nostin piiraan päälle folion. Noin 10 minuuttia ennen kuin piiras oli valmis, poistin folion, ja niin pinta pääsi vielä kauniisti ruskistumaan.